Koronaan voi kuolla, mutta niin voi yksinäisyyteenkin. SPR:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan jo noin joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä. Tahaton yksinäisyys vastaa haittavaikutuksiltaan tutkimusten mukaan samaa asiaa kuin 15 savukkeen polttaminen päivässä. Entä jos koronakriisin myötä kolmasosa suomalaisista olisi alkanut polttamaan 15 savuketta päivässä. Kuinka paljon siitä puhuttaisiin? Kysymys kuuluukin, puhutaanko tahattomasta yksinäisyydestä sen vaatimalla vakavuudella?
Tutkimusten mukaan tahaton yksinäisyys voi johtaa uupumukseen ja masennukseen, jotka puolestaan altistavat työkyvyttömyydelle. Jo tällä hetkellä suurimpia työkyvyttömyyseläkkeiden syitä on mielenterveysongelmat. Emmehän halua, että tulevaisuudessa joka kolmas suomalainen on työkyvytön?
Meillä ei yhteiskuntana yksinkertaisesti ole inhimillisesti eikä taloudellisesti varaa menettää kolmasosaa suomalaisista. Siksi tarvitsemme kiireesti apua yksinäisten ihmisten auttamiseen. Meidän tulee varmistaa, että ennaltaehkäiseviä mielenterveyspalveluita on helposti ja nopeasti saatavilla. Apua on saatava ja hoitoon on päästävä silloin, kun ihminen apua tarvitsee.
Erityisesti yksin asuvat on tässä kriisissä unohdettu. Suomalaisista jo yli 1,2 miljoonaa asuu yksin ja suurimpien kaupunkien, kuten Helsingin ja Tampereen, kotitalouksista jo yli puolet on yhden hengen kotitalouksia. Kun ihminen asuu yksin, hän on koronakriisissä todellakin yksin, kun kaikki tapaamiset on rajattava minimiin. Saattaa olla, että ainoat sanat viikkokausiin ovat kaupan kassalle sanotut: “Moi, kiitos en tarvitse kuittia ja hei hei!”. Ihminen, jolla on kumppani, lapsia tai vanhemmat, joiden kanssa asua, tuskin on viikkoja tai jopa kuukausia puhumatta kenellekään. Koronakriisiä johdetaankin liian ydinperhekeskeisesti, mikä on kummallista tämän päivän modernissa Suomessa.
Koronakriisi on valitettavasti pahentanut eniten juuri heidän elämäänsä, joilla oli jo entuudestaan vaikeaa. Jo tällä hetkellä meillä on yli 60 000 syrjäytynyttä nuorta eli yhden ikäluokan verran. Nyt yhä useampi nuori on vaarassa syrjäytyä, kun harrastuksiin ei pääse, koulu on etänä ja ystäviä ei saa tavata. Pahimmassa tapauksessa kokonaisia sukupolvia voi syrjäytyä yhteiskunnasta ja työelämästä, kun yhä useampi nuori jää ilman koulutusta ja työtä. Syrjäytyvien nuorten mukana menetämme sekä yhteiskuntana että nimenomaan yksilötasolla paljon potentiaalia sekä monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tarvitsemmekin vahvistusta oppilas- ja opiskelijahuollon palveluihin, etsivään nuorisotyöhön sekä koulutukseen.
Yhteiskunnan sivistyksen mitta on siinä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Koronakriisin aikana ja sen jälkeen meidän on tehtävä kaikkemme, jotta yhteiskuntamme selviytyy tämän kriisin inhimillisistä vaurioista. Tuntuu naiivilta sanoa, että yksikään ihminen ei saisi kuolla tämän kriisin aiheuttamaan yksinäisyyteen, sillä varmasti jo tälläkin hetkellä niin on. Kriisin jälkeen meidän on tavoitettava joka ikinen nuori ja yksinäinen, joka ikinen ihminen sekä varmistettava kaikki tukemme sille, että ihmisten tulevaisuudenusko palautuu! Tämä työ olisi kuitenkin aloitettava jo nyt eikä kaikkia toimia saisi lykätä tulevaisuuteen: tarvitsemme toimenpiteitä nyt!